Ilman ja veden saastuminen on edelleen yksi polttavimmista maailmanlaajuisista ongelmista, ja se vaarantaa elintärkeitä ekosysteemejä, ravintoketjuja ja ihmiselämälle välttämättömän ympäristön.
Veden saastuminen johtuu usein raskasmetalli-ioneista, tulenkestävistä orgaanisista epäpuhtauksista ja bakteereista – myrkyllisistä ja haitallisista epäpuhtauksista teollisista ja jätevesiprosesseista, jotka eivät hajoa luonnollisesti. Tätä ongelmaa pahentaa vesistöjen rehevöityminen, joka voi luoda suotuisat olosuhteet suurten bakteerimäärien lisääntymiselle, mikä saastuttaa entisestään ja vaikuttaa haitallisesti veden laatuun.
Ilmansaasteet koostuvat pääasiassa haihtuvista orgaanisista yhdisteistä (VOC), typen oksideista (NOx), rikin oksideista (SOx) ja hiilidioksidista (CO2) – epäpuhtaudet, jotka ovat pääasiassa peräisin fossiilisten polttoaineiden polttamisesta. CO2:n vaikutus2kasvihuonekaasuna on laajalti dokumentoitu, ja merkittäviä määriä CO2:ta on2vaikuttavat merkittävästi maapallon ilmastoon.
Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on kehitetty useita teknologioita ja lähestymistapoja, mukaan lukien aktiivihiilen adsorptio, ultrasuodatus ja edistyneet hapetusprosessit (AOP), joilla pyritään ratkaisemaan veden saastumisongelmia.
VOC-adsorptiojärjestelmästä huomaat, että Columnar-aktiivihiili on olennainen osa VOC-käsittelyjärjestelmissä ja sitä käytetään usein kustannustehokkaana adsorbenttimateriaalina.
Aktiivihiili, jota on käytetty laajalti teollisesti ensimmäisen maailmansodan päättymisestä lähtien, oli 1970-luvun puoliväliin mennessä ensisijainen valinta VOC-yhdisteiden ilmansaasteiden torjuntaan, koska se pystyy selektiivisesti poistamaan orgaanisia höyryjä kaasuvirroista jopa veden läsnä ollessa.
Perinteinen hiilipatja-adsorptiojärjestelmä – sellainen, joka perustuu tiimiregenerointiin – voi olla tehokas tekniikka liuottimien talteenottoon niiden taloudellisen arvon hyödyntämiseksi. Adsorptio tapahtuu, kun liuotinhöyry joutuu kosketuksiin hiilipatjan kanssa ja kerääntyy huokoiselle aktiivihiilen pinnalle.
Hiilipediadsorptio on tehokasta liuottimien talteenottotoiminnassa, kun liuotinpitoisuus on yli 700 ppmv. Ilmanvaihtovaatimusten ja palomääräysten vuoksi normaali käytäntö on ollut pitää liuotinpitoisuudet alle 25 %:ssa alemmasta räjähdysrajasta (LEL).
Julkaisun aika: 20. tammikuuta 2022